Yle: Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – vanhemmat tekivät rikosilmoituksen

Somevaikuttaja Olivia Oras menehtyi kauneusleikkauksen seurauksena. Asiasta kertoi maanantaina (7.9.) Yle.

Tieto Olivia Oraksen kuolemasta tavoitti suomalaiset perjantaina (4.9.):

Ylen selvityksessä on paljastunut lisätietoja taidekauppias Reijo Oraksen ja taiteilija Johanna Oraksen Olivia-tyttären kuolemasta. Tämän hetkisen tiedon mukaan Olivian menehtymisen taustalla on yksityisellä kauneusklinikalla tehty rasvaimu.

Ylen tietojen mukaan rasvaimua oli edeltänyt puudutus, jonka aikana Olivia oli menettänyt tajuntansa. Tämän jälkeen Olivia oli kiidätetty HUS:iin hoidettavaksi, mutta myöhemmin hän oli kuitenkin menehtynyt.

Ylen mukaan heidän lähteillään ei ole ollut tietoa, onko kuolema johtunut esimerkiksi hoitovirheestä.

Joka tapauksessa Olivian vanhemmat ovat tehneet tyttärensä kuolemasta rikosilmoituksen. Helsingin poliisiin jätetyn rikosilmoituksen nimike on törkeä kuolemantuottamus.

Kuvassa Olivia Oraksen vanhemmat Reijo ja Johanna Oras (oik.), Olivia sekä hänen entinen kumppaninsa Pinja.

Olivian vanhemmat vahvistivat Ylelle tyttärensä kuolemaa edeltävät tapahtumat todeksi. Reijo ja Johanna ovat korostaneet Ylelle, että HUS teki kaikkensa pelastaakseen Olivian hengen.

Tapausta tutkiva Ylen MOT ei tiennyt vielä maanantaina onko poliisi päättänyt aloittaa rikosilmoituksen pohjalta esitutkinnan.

Olivia tuli tunnetuksi sosiaalisen median kautta jo nuorena. Hän kuitenkin vetäytyi somesta muutama vuosi sitten.

Olivia palasi jokin aika sitten somepalveluiden pariin ja kertoi avoimesti julkisuudessa muun muassa päihdesairaudestaan.

Olivia oli raitistunut muutama vuosi sitten.

Related Posts

TTK: Jaakko ja Kastanja hempeilivät – pusu!

Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa taпssahdeltiiп läheisille sυппυпtaiпa 1.11. Kisasta kotimatkalle ääпestettiiп Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Heidäп sijaaпsa katsojieп hυomio kiiппittyi kυiteпkiп toiseeп, vielä kisassa jatkavaaп tähtipariiп….

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatuissa elämissä soivat Lassen ja Jutan hääkellot. Juhlimaan saapuu myös sarjasta aiemmin poistuneita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelan hurjimmat hetket Lassen tytärtä Heli Sievistä sarjassa näyttelevä Sannamaija Pekkarinen…

TTK: Jaakko ja Kastanja hempeilivät – pusu!

Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa taпssahdeltiiп läheisille sυппυпtaiпa 1.11. Kisasta kotimatkalle ääпestettiiп Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Heidäп sijaaпsa katsojieп hυomio kiiппittyi kυiteпkiп toiseeп, vielä kisassa jatkavaaп tähtipariiп….

Tältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!

Iskelmälegeпda Katri Heleпa päätti yli 60 vυotta kestäпeeп υraпsa viime vυodeп elokυυssa Helsiпgiп Olympiastadioпilla järjestettyyп sυυrkoпserttiiп.  Video: Bisпeshaυkka perkaa Katri Heleпaп raha-asiat Seп jälkeeп 81-vυotias mυυsikko vetäytyi…

Sara Parikan ilouutinen: “Jännät päivät edessä”

Entinen näyttelijä ja suurperheen äiti Sara Parikka, 35, jakoi perjantaina (30.10.) iloisia perheuutisia Instagramissa. Parikoiden perheessä eletään kutkuttavia aikoja, kun he saavat uuden kotinsa avaimet vihdoinkin käsiinsä. Video:…

Queen of Fucking Everything saa jatkoa – Järkyttävä muutos pääosaan

Queen of Fucking Everything saa jatkoa, mutta se ei ole ehkä sitä, mitä odotetaan. Queen of Fucking Everything -sarja nousi katsojien supersuosioon v. 2025. Sarja menestyi erinomaisesti…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page