Oho! Kultakoutsi Antti Pennasen yllättävä aluevaltaus uuden rakkaan kanssa

Leijonat MM-voittoon luotsannut valmentaja Antti Pennanen, 47, on tehnyt todellisen täyskäännöksen – jääkiekkokaukaloiden karismaattinen valmentaja pyörittää nyt somaattista hoitolaa Hämeenlinnassa, ja Instagram-videoiden perusteella uusi rakas on mukana touhussa.

Video: Puljujärven kohuttu juhlayö tallentui videolle

Wanae-nimisen hoitolan Instagram-julkaisulla nähdään varsin toisenlainen Antti kuin Leijonien vaihtopenkillä. 

Instagramin perusteella toiminta on käynnistynyt aivan vastikään. Vielä heinäkuun puolivälissä Antti nähtiin videolla maalaamassa hoitolan rimaseinää – mestarivalmentaja on tarttunut sekä pensseliin että uuteen bisnesvaihteeseen.

Jos upotus ei toimi, voit katsoa videon täältä.

Toisilla videoilla Antti on itse somaattisessa terapiahoidossa.

Somaattinen terapia on keho-mieli-lähestymistapa, jossa tarkastellaan, miten traumaattiset kokemukset ja vaikeat tunteet voivat näkyä kehossa esimerkiksi kipuna, jännityksenä tai stressioireina.

Terapeutti auttaa tunnistamaan kehollisia tuntemuksia ja vapauttamaan kehoon varastoitunutta jännitystä erilaisten menetelmien, kuten hengitystyön, kehotietoisuuden tai rauhoittavien mielikuvien avulla.
Hyödyksi erityisesti ihmisille, joilla on esimerkiksi traumaperäistä stressiä, pitkittynyttä surua, masennusta, ahdistusta, itsetunto-ongelmia tai vaikeuksia luottamuksen ja läheisyyden kanssa.
Ei keskity ensisijaisesti ajatusten muuttamiseen kuten perinteinen keskusteluterapia, vaan kehon tuntemusten, jännityksen ja turvan kokemuksen käsittelyyn.

Lähde: Harvard Health Publishing

Kaukalosta kehon kuunteluun

Kaupparekisteristä käy ilmi, että Antti on perustanut yrityksensä jo vuonna 2019. Liikevaihto on kuitenkin ollut pientä ja toiminta sivutoimista. Nyt Wanae pyörii saman y-tunnuksen alla, eli kaksikko ei ole perustanut uutta yhteistä firmaa.

Vaikka hoitolan arjessa kaksikko näkyy yhdessä, rekisteritiedoista naisen nimi ei paljastu.

Antin roolina näyttää olevan valmennuspuoli. Eräällä videolla hän luennoi hyvinvoinnista ja läsnäolosta rauhalliseen tapaansa.  Vaaleaverikkö puolestaan tekee somaattisia hoitoja, joissa korostuu kehon ja mielen yhteys.

Seiska tavoitti Antti Pennasen, mutta hän ei halunnut kommentoida hoitolaa “tässä vaiheessa”.

Jos upotus ei toimi, voit katsoa videon täältä.

Rakkaus näkyi jo aiemmin

Seiskan tarkkasilmäinen lukija bongasi Antin saman vaaleaverikön seurassa Espoon viinijuhlilla heinäkuun 25. päivänä. Paikallaolijan mukaan kaksikko saapui tapahtumaan autolla kahdestaan ja viihtyi festarialueella rennosti keskenään.

Keväällä Antti nähtiin samaisen naisen kanssa Sveitsin Luzernissa. Tuolloin kaksikko poseerasi hyväntuulisena Reuss-joen varrella naisen Instagram-päivityksessä.

Kevät toi uudet tuulet

Keväällä Antti luotsasi Leijonia sekä olympiapronssiin että MM-kultaan. Tuolloin Ilta-Sanomat uutisoi, että Antti esiintyi maajoukkueturnauksessa aiempaa rennompana, itsevarmempana ja levollisempana. 

Myös Leijonien apuvalmentaja Mikko Manner kertoi tuolloin, että Antin itseluottamus tuntui kasvaneen ja hänen olleen parhaimmillaan tänä keväänä. 

Antin ja hänen pitkäaikaisen puolisonsa Elinan avioero astui voimaan helmikuussa 2026.

Ilta-Sanomien artikkelin mukaan Antti vaikutta tänä keväänä pirteämmältä verrattuna aiempien vuosien jännittyneeseen ja apeaan olemukseen. Kuva vuodelta 2025.
Fredrik Sandberg

Related Posts

Susanna Penttilä joutui verotarkastukseen – jättilasku!

Sυsaппa Peпttilä, 54, oп toimiпυt yrittäjäпä пυoresta pitäeп. Häп oп pyörittäпyt Helsiпgissä sijaitsevaa Férrer-vaatepυtiikkia vυodesta 2002. Liike seisoo yhä Korkeavυoreпkadυlla.  Videolla Sυsaппa paljastaa paпobυssiпsa pysäköiпtikikaп: Piaп yksi…

Line Kruse havde seks børn med på den røde løber, men ingen af dem var hendes egne

Line Kruse er en hyppig gæst på den røde løber, når der er premiere på film eller teaterforestillinger. Nogle gange er hun i selskab med sin mand…

Cykelrytter i lykkerus: Anthon Charmig er blevet gift

I sommer kunne Anthon Charmig fortæfortælle til, at der ventede ham en stor begivenhed i oktober. For da skulle han og kæresten Signe Lambæk giftes. Nu har…

Tysk arveprins med danske rødder afslører: Ja, vi skal giftes

Der er romantik i luften og bryllupsklokkerne ringer i den fyrstelige slægt i Tyskland. Heinrich Donatus, der er arveprins af Schaumburg-Lippe, har nemlig været på knæ for…

Maп jailed for Limerick hit-aпd-rυп that is liпked to ‘very violeпt oпgoiпg feυd’

Maп jailed for Limerick hit-aпd-rυп that is liпked to ‘very violeпt oпgoiпg feυd’

A MAN has beeп seпt to prisoп followiпg his iпvolvemeпt iп a “feυd-related iпcideпt” iп Limerick city.

Sυtiпaa ja kiihkeitä sυυdelmia – Maajυssi-Asko ja Miia-rakas iпtoυtυivat iпtiimiiп hetkeeп

Sυtiпaa ja kiihkeitä sυυdelmia – Maajυssi-Asko ja Miia-rakas iпtoυtυivat iпtiimiiп hetkeeп

Maajυssille morsiaп -sarjassa maajυssi-Asko valitsi morsiaпehdokkaista Miiaп. Maajυssille morsiaп ohjelmassa oп tehty lopυlliset valiппat. Maajυssi-Asko kυtsυi farmiviikolle kolme пaista: Miiaп, 50,…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page